Oon tässä jo jonkun aikaa ajatellut muuttavani pois äidin ja isäpuolen nurkista kuleksimasta ja koittanu kauheesti ettiä omaa kämppää. Jostain läheltä keskustaa, mutta en kuitenkaan ehkä haluais asua ihan ydinkeskustassa, ihan vaan melun yms. vilkkaan elämän vuoksi.

Kuitenkin mulle on tullu kaikkia epäilyksiä siihen liittyen, et miten mä tulisin selviimään yksinäni esim. taloudellisesti ja muutenkin, koska olishan se outoa yhtäkkiä ollakkin aina ihan yksin. Mun mielestä on ihanaa, että kun herään niin keittiössä onki jo joku aamupalalla tai illalla kun tuun kotiin niiin joku odottelee olohuoneessa ja saa jutella aina ku siltä tuntuu. Niin kuinka outoo se oliskaan tulla ja herätä aina tyhjään kotiin, jossa kukaan ei odottele. Edes kissa :(
Ollaan Pyryn kanssa kyllä useempaan otteeseen pohdittu yhteen muuttamista sitten kun sen aika on, mut Pyryllä tuntuu olevan vähän erilaiset käsitykset siitä, et millon muuttaa pois kotoa ja muutenkin. Ja mun mielestä olis toisaalta ihan mukavakin muuttaa ensiksi ihan omilleen ja sit jonkun ajan päästä suunnitella yhteen muuttoa. En sano, ettenkö haluais muuttaa Pyryn kanssa yhteen tai mitään, mutta yksin asuminenkin olis kiva kokea! Se vois itsenäistää mua todella paljon.

Mut joo, ehkä mun suurin pelko ja epälys liittyy juurikin siihen rahaan, että miten pystyn maksamaan vuokran ja kaikki laskut, ja sen jälkeen vielä elämään jotenkin, ilman että joutuisin joka päivä syömään vain tonnikalapurkin ja palan leipää, ellei se huonolla tuurilla olis jo homeessa. Oon kyllä ollu kelan kanssa tekemisissä ja tiedossa on paljonko mä saisin opintotukea ja asumistukea, ja jo pelkästään niillä mä pärjäisin paremmin ku hyvin, plus vielä ne rahat mitä töistä tienaan, se noin 600e/kk. Eli kun realistisesti mietin, ei mulle hengenhätä tulis missään tapauksessa, pärjäisin todella hyvin, mutta silti ne kaikki uhkakuvat hiipii mun mieleen, et jos en pystyskään maksamaan kaikkea. Itseni tuntien, paiskisin töitä kahta kauheemmin, maksasin kaikki laskut yms. pois, sekä eläisin vain vedellä ja näkkileivällä :D Eikä siinäkään mitään järkeä ole.

Ja mitä siihen yksinäisyyteen tulee, sekään totuus ei luultavasti olis niin mustavalkoinen :D Mitä luultavimmin jollain mun kaveriporukasta olis mun kämpän vara-avain ja aina ku kotiin menisin, ni siellä ne hengailis ja söis mun ruokia. Ja mitä luultavimmin myös Pyry viettäis siellä todella paljon aikaa mun kanssa tai ilman mua :)
Eli siis jos tästä nyt tehdään yhteenveto: Mulle ei tulis rahahuolia, en olis paljolti yksinäisempi kuin täällä kotonakaan PLUS saisin sisustaa ihan miten tahtoisin, kattoa telkkarista mitä haluan, olla koneella niin paljon kuin haluan, syödä mitä haluan, siivota milloin haluan, käydä suihkussa milloin haluan ymsyms! Eli ehkä tässä tapauksessa ne plussat voittaa miinukset! ;) No mutta wish me luck, huomenna meen yhden kaverin kanssa kattomaan yhtä kiinnostavaa kämppää, joka olis mulle kuin luotu! <3 (ainakin kuvien perusteella)
Mutta nyt tää tyttö lähtee tekee koulujuttuja ja käymään nopeessa suihkussa! Good night!
(kuvat weheartit.com)