torstai 23. helmikuuta 2012

Rakkaustarinoista

Tässä kuumeilun keskellä on ollu aikaa kattella paljon, siis paljon, kaiken maailman elokuvia, koska ei oikeen muutakaan voi, kun maata sängyssä peiton alla ja tuijotella telkkaria. Mun leffamakua ei oikeastaan voi mitenkään lokeroida, mutta kyllä mun suurimpiin suosikeihin kuuluu romanttiset komediat, draamat ja onnelliset loput. Tälläkin kertaa leffavarastoni täyttyi näistä, kun kävin niitä hakemassa.

Suurimmaksi osaksi jokainen rakkaustarinan sisältävä elokuva alkaa ja loppuukin melko samalla tavalla. Poika ja tyttö löytävät toisensa, eroavat puolessa välissä elokuvaa vastoinkäymisten takia, mutta päätyvät jälleen lopussa yhteen. Jokainen tarina on tästä huolimatta aina niin erilainen.




Aina tälläisia elokuvia katsellesani tulee mulle jotenkin kauhee läheisyyden kaipuu, sekä sellanen olo, että olis ihana saada tollanen rakkaustarina myös omalle kohdalle! Löytäis jonkun, rakastuis hullusti, viettäis loppuelämänsä yhdessä. Tällästa on tosi outo ajatella, ihan vaan sen takia, että seurustelen poikaystäväni kanssa onnellisesti jo toista vuotta :D Tätä tunnetta en osaa selittää, mutta niistä vaan aina tulee sellainen olo!

Sellasta kohtaloa ei toivo itselleen kuten kaikkien tuntemassa Titanicissa. Tapaa elämänsä rakkauden ja tarinan lopuksi menettää rakkaansa. Vaikka sellaista loppua ei omalle tarinalleen haluakkaan, on sekin silti omalla tavallaan niin uskomattoman kaunis.



Aloin vain yhtä elokuvaa katsellesani miettimään näitä asioita, sillä tämä sama tunne tulee aina vastaan uudestaan ja uudestaan. On ihana kuvitella se hetki, kun istuu elämänsä rakkauden kanssa kesäiltana laiturilla puhumassa tunteistaan ja muusta sellaisesta. Suoraan kuin jostain elokuvasta.

Mulla ei silti ole kovasti tarvetta ajatella näitä asioita ja toivoa, että löytäsin rakkauden yms yms. koska mulla on se jo :) siks onki parempi keskittyä pitämään huolta mun omasta rakkaustarinasta <3

                                                                            <3

Ajattelin vielä jakaa teidän kaikkien kanssa mun mielestä kaikkein romanttisimmat elokuvat!

                                                                            Titanic

                                                                      The Holiday

                                                                    Music & Lyrics

Love Story

                                                                       The Bodyguard

2 kommenttia: