Suurimmaksi osaksi jokainen rakkaustarinan sisältävä elokuva alkaa ja loppuukin melko samalla tavalla. Poika ja tyttö löytävät toisensa, eroavat puolessa välissä elokuvaa vastoinkäymisten takia, mutta päätyvät jälleen lopussa yhteen. Jokainen tarina on tästä huolimatta aina niin erilainen.
Aina tälläisia elokuvia katsellesani tulee mulle jotenkin kauhee läheisyyden kaipuu, sekä sellanen olo, että olis ihana saada tollanen rakkaustarina myös omalle kohdalle! Löytäis jonkun, rakastuis hullusti, viettäis loppuelämänsä yhdessä. Tällästa on tosi outo ajatella, ihan vaan sen takia, että seurustelen poikaystäväni kanssa onnellisesti jo toista vuotta :D Tätä tunnetta en osaa selittää, mutta niistä vaan aina tulee sellainen olo!
Sellasta kohtaloa ei toivo itselleen kuten kaikkien tuntemassa Titanicissa. Tapaa elämänsä rakkauden ja tarinan lopuksi menettää rakkaansa. Vaikka sellaista loppua ei omalle tarinalleen haluakkaan, on sekin silti omalla tavallaan niin uskomattoman kaunis.
Aloin vain yhtä elokuvaa katsellesani miettimään näitä asioita, sillä tämä sama tunne tulee aina vastaan uudestaan ja uudestaan. On ihana kuvitella se hetki, kun istuu elämänsä rakkauden kanssa kesäiltana laiturilla puhumassa tunteistaan ja muusta sellaisesta. Suoraan kuin jostain elokuvasta.
Mulla ei silti ole kovasti tarvetta ajatella näitä asioita ja toivoa, että löytäsin rakkauden yms yms. koska mulla on se jo :) siks onki parempi keskittyä pitämään huolta mun omasta rakkaustarinasta <3
<3
Ajattelin vielä jakaa teidän kaikkien kanssa mun mielestä kaikkein romanttisimmat elokuvat!
Titanic
The Holiday
Music & Lyrics
Love Story





Onko toi vanha kuva teistä? :) näytät tosi erillaiselta!
VastaaPoistaKuva on noin 1,5v vanha :)
Poista